Siirlahti muistoissamme

(Teksti pohjautuu Pentti Pelkosen Siirlahden kyläkirjaan laatimaan artikkeliin Elämää Siirlahdessa vuoteen 1939)

Siirlahden koulupiiri asujaimistoineen muodosti oman kyläyhteisönsä Siirlahden, jonka maa-alueet olivat pääosin kyläläisten omistuksessa. Näin ei ole kuitenkaan aina ollut, vaan Siirlahden tienoon maat ovat aiemmin kuuluneet muualla, muissa Räisälän kylissä asuneille.Tämä ilmenee tarkasteltaessa kirkonkirjoja, joissa asujaimet on ryhmitelty kylän maiden mukaan. Niinpä siirlahtelaisia on mm. Räisälän (= kirkonkylän), Karkolan, Virtelän, Tarhalan, Luotsanlahden, Lohikallion, Näpinlahden, Lamminaution, Neitsytkallion, Hytinlahden ja Rautakopran kylien asukkaiksi merkittyinä. Tämä on jälkipolvien syytä ottaa huomioon mahdollisesti tutkiessaan myöhemmin sukunsa juuria. Tästä omituisuudesta on aiheutunut myös väärinkäsityksiä laadittaessa eri kylien sankarivainajaluetteloita, jolloin Siirlahden koulupiiriin kuulunut on sankarivainaja on tullut nimetyksi kirkonkirjojen perusteella myös jonkun toisen koulupiirin sankarivainajaksi.

 

Elämä Siirlahdessa vuoteen 1939 mennessä oli varmaan monessa suhteessa samanlaista

kuin muuallakin Suomessa. Tavallinen arkinen elämä Karjalassa oli meillä eri taloissa hyvin samanlaista. Seuraavassa esitetyt kuvaukset nimeltä mainituista taloista ovat vain esimerkkejä elämisen tavoista, samoin tehtiin monissa muissakin kodeissa.

Ensiksikin ihmisten oli pakko olla käsistään käteviä, koska koneita ei siihen mennessä vielä paljonkaan ollut. Maatalous kaikkine siihen liittyvine haaroineen oli pääelinkeino. Vuoksen

lasku v. 1857 paljasti melko paljon uutta viljelykseen sopivaa maata. Monissa sekä maatalouteen että muihin elinkeinoihin liittyvissä asioissa Siirlahti saattoi olla koko pitäjässä edelläkävijä.

 

Lapsuuteni varhaisiin muistikuviin kuului kieseissään kirkolle matkaava Tuomas Jääskeläinen (1873-1937). Hän oli aikanaan miltei kaikissa yhteisissä ja kunnallisissa luottamustoimissa hyvin keskeisesti mukana, hän oli kunnallislautakunnan eli nykyisen kunnanhallituksen puheenjohtajana, kunnanvaltuustossa jne. Hän myös aloitti v. 1907 voimaperäisen karjan jalostustoiminnan hankkimalla pitäjän ensimmäisen siitossonnin, Sakarin, ennen kuin pitäjään oli ehditty perustaa vielä ainoatakaan sonniyhdistystä, sillä Särkisaloon perustettiin pitäjän ensimmäinen

sonniyhdistys v. 1909. Siirlahdessa aloitti karjantarkastusyhdistys toimintansa v. 1914.

Lehmät lypsettiin silloin vielä käsin, lypsykoneet eivät olleet ehtineet talouksiin yleistyä. Kun lähes kaikki työt jouduttiin tekemään käsin, ne vaativat paljon työväkeä. Työttömyyttä ei juuri tunnettu, paitsi 1930-luvun vaihteessa pulavuosina, jolloin työtä vaille oleville järjestettiin hätäaputöitä. Silloin ei maksettu joutenolosta, vaan jokaisen työtä vailla olevan piti tehdä mitä tahansa saatavissa olevaa työtä, ja siitä maksettiin palkkaa, että pystyi tulemaan ansioillaan toimeen. Nythän ihmisten ei kannata tehdä töitä, kun likimain samaan tulokseen pääsee jouten ollen.

Räisälän maamiesseura perustettiin jo v. 1899. Sitä oli perustamassa mm. Siirlahden valistusmies Tuomas Jääskeläinen, joka kuului seuran johtokuntaan vuoteen 1904. Jo ennen seuran perustamista oli pidetty v. 1880 pitäjän ensimmäinen maatalousnäyttely Räisälän hovissa. Siirlahteen perustettiin v. 1927 oma maamiesseuran piiri. Tuomas Jääskeläinen oli myös perustamassa Viipurin läänin maamiesseuraa eli aiemmalta nimeltään Itä-Karjalan maanviljelysseuraa, jonka johtokuntaan hän kuului vuoteen 1906 saakka, jolloin hän katsoi asuvansa niin syrjässä, että oli hankala olla tarpeeksi aktiivisesti mukana, ja jätti paikkansa johtokunnassa.

Räisälän marttayhdistys perustettiin v. 1914. Siirlahteen perustettiin oma kylän kerho v. 1938 vähän ennen talvisodan alkua. Sen puheenjohtajana toimi Siiri Jääskeläinen, sihteereinä opettaja Elna Kuronen ja Kerttu A. Kuisma (Tuomas Jääskeläisen tyttäriä hänkin), rahastonhoitajana Kerttu M. Kuisma, kauppias Toivo Kuisman vaimo, käsityönohjaajana Hilda Virolainen sekä muina toimihenkilöina Anna Patjas (Antin vaimo), Anna Matikka (Pärttylin Anna), Saimi Kuisma (Repolan Vilhon vaimo), Helena Osa, Iida Rouhiainen (Sav’ahon Iita) ja Lempi Paavilainen (Heikkilän Johanneksen vaimo). Kotien hengen ja taidon vaalijoina ja kohottajina sekä isänmaallisen maaseutuhengen hoitajina martat tekivät arvokasta työtään perheidensä, kotiseutunsa ja koko maamme hyväksi.

Maatalouskerhojen toiminta alkoi Räisälässä v. 1928. Yhdistyksellä oli tavallisesti kaksi

palkattua kerhoneuvojaa, joista toisena toimi pitkään siirlahtelainen Siiri Jääskeläinen (Tuomaan tytär). Siirin neuvojen mukaan meistä taisivat monet opetella viljelemään omaa kasvitarhapalstaansa. Muistan, kuinka Siiri tuli minun ja veljeni Gunnarin kerhopalstaa katsomaan eräänä lauantaina ja tapasi veljekset pesemästä tupamme lattiaa. Siiristä oli ihme, kun pojat kuurasivat lattioita, tekivät naisten töitä! Ainakin meidän perheessämme oli poikien täytynyt opetella monia muitakin naisten töinä pidettyjä tehtäviä, oli sitten kyse piirakan teosta, karjan hoidosta, lehmien lypsystä, tuvan kuurauksesta tai mistä tahansa sellaisesta, kun tyttöjä ei meillä ollut ja äiti ei taas millään jaksanut ja ehtinyt isossa perheessä kaikkea tehdä. Kerholaisen kannalta oli mukavaa, kun oli henkilö, keltä kysyä neuvoa, ja siksi toisekseen kerholaiset pääsivät yhteisille retkille mukaan milloin Kekkilän puutarhaan, milloin Petäjärven emäntäkoululle tai saivat osallistua maatalousnäyttelyihin.

 

Räisäläiset ovat aina olleet innokkaita hevosmiehiä. Hevosten jalostukseen, kasvatukseen

ja kilpa-ajotoimintaan löytyi paljon innokkaita henkilöitä. Jo v. 1880 perustivat asiasta kiinnostuneet pitäjäläiset hevosmiesten seuran, jossa olivat mukana nimismies Vestberg, kirkkoherra Grönlund, Heikki Jääskeläinen ym. Kun seuran toiminta väsähti, perustettiin seuraajaksi v. 1898

Räisälän ja Kaukolan yhteinen hevosystäväin seura. Se järjesti 4.1.1899 Unnunkoskella Vuoksen jäällä kilpa-ajot, jotka voitti siirlahtelaisen Antti Kuisman (Repolan Antin) tamma Pirkko. Räisälä erosi yhteisestä seurasta v. 1906. Myöhemmin vaikuttaneista siirlahtelaisista hevosmiehistä mainittakoon vielä Antti Huppunen, Tuomas Jääskeläinen, Heikki Jääskeläinen sekä veljekset Armas, Juho, Eemeli ja Vilho Kuisma, Repolan veljekset.

Teoksessa "Suomen hevosmiehiä", joka on painettu v. 1959, on mainittu 35 Räisälästä lähtöisin ollutta hevosmiestä. On mielenkiintoista todeta, että näistä seitsemän on Siirlahden koulupiiristä! Teoksessa mainitut siirlahtelaiset hevosmiehet ovat Toivo Kalenius (muutti myöhemmin Tiuriin), Vilho Kiuru (Mikkolan Vilho), Armas, Eemeli, Juho ja Vilho Kuisma (Repolan veljekset) sekä Simo Matikka (Pärttylin Simo).

Niittokoneita ja haravakoneita tuli jo monissa taloissa käyttöön, mutta ei vielä suinkaan jokaiseen pienehköön talouteen kannattanut sellaisia hankkia. Niistä ehdin saada jo omakohtaistakin käyttökokemusta muutamina kesinä, ennen kuin piti jättää pellot vieraille.

Puimakoneita ehti jo etenkin 1930-luvulla tulla moniin taloihin, mutta ei toki likikään kaikkiin, kun ei vielä ollut traktoreitakaan. Puimakone oli ainakin Tuomas Jääskeläisellä, Pekarilassa, Pekka Röksällä (Teppanan Pekolla), Antti Huppusella (Ollan Antilla, ensin hevoskierto), Illilässä, Niilo Luukkaisella, Väinö Poikosella, Vilho ja Eemeli Kuismalla Repolassa jne.

Pärehöylä oli tuiki tarpeellinen, kun miltei kaikki katot olivat päreistä. Pärehöyliä oli Siirlahden piirissä Tuomas Jääskeläisellä, Niilo Luukkaisella, Illillä, Pekarilassa jne. Muilta kyliltä taas Oskari Kiuru kävi koneineen, itse rustaamallaan polttomoottorista tehdyllä kulkuneuvolla ajaen, sekä tekemässä päreet että puimassa viljat. Myös Toivo Nykäsellä oli pärehöylä. Sahalaitos oli Tuomas Jääskeläisellä. Mukana kuljetettavalla kenttäsirkkelillään kävi Oskari Kiuru toimittamassa sahauksia taloissa.

 

Teuraseläinten lahtaus tapahtui hyvin usein omissa talouksissa, kuten meilläkin kotona.

Yleensä meillä isä hoiti itse tehtävän toisten perheen jäsenten avustaessa. Joka talossa eivät kuitenkaan isännät olleet yhtä tottuneita teurastamiseen, jolloin pyydettiin naapuriapua tässä, kuten monissa muissakin taloustoimissa. Naapuriapu ja talkoothan olivat yleisiä aina tarvittaessa käytettyjä tavallisia yhteistoiminnan muotoja. Pantiin sana kiertämaan ja järjestettiin pärekattotalkoita, elonleikkuutalkoita, rakennustalkoita jne.

Teurastettaessa eläimen veri otettiin tavallisesti talteen ja siitä valmistettiin hyvin ravitsevia

verilettuja. Oli myös kiertäviä parisniekkoja tai parissikkoja, jotka kävivät ostelemassa teuraseläimiä taloista ja välittivät niitä edelleen teurastamoihin ja kauppoihin.

 

Maataloudessa tuiki tarpeellisia myllyjä ei ollut Siirlahden koulupiirin alueella. Lähimmät

myllyt, joita käytettiin, olivat Killatsulla, jossa sai jauhetuiksi rukiit ja ohrat sekä jauhoiksi että ryyneiksi. Vehnämyllyjä oli taas Kirvun Inkilässä, Tiurissa ja vähän ennen evakkoon lähtöä myös Räisälän kirkolla. Oli elämys päästä isän mukana myllyyn. Sinne piti lähteä jo varhain aamulla,klo 4:n tai 5:n maissa, että pääsi myös ajoissa pois. "Myllyy varrai, kirkkoo myöhää, jot pääsyö ensi pois." Paluumatkalla oli mukava istuskella lämpimien jauhosäkkien päällä.

 

Puvut ja vaatteet tehtiin yleensä kotona kasvatetuista pellavista. Kesällä kasvaneet pellavat nyhdettiin syksyllä, liotettiin järvessä, kuivattiin, loukutettiin ja lihdattiin. Syksyn ja talven pitkinä pimeinä iltapuhteina naiset kehräsivät pellavat ja lampaista saadut villat langoiksi. Niistä luotiin kangaspuille kudokset. Kangaspuiden lonksutus tuvassa talvikausilla tiesi kudonnan päätyttyä milloin palttinaa, milloin sarssia, sarkaa tai muuta kangasta edelleen ompelemista varten. Kankaita kudottin miltei joka talossa vuorollaan eri vuosina. Puuttuvia välineitä lainattiin naapurista. Kaikkiin käsitöihin eivät kuitenkaan kaikki olleet yhtä käteviä, toiset olivat erikoistuneet enemmän yksiin toimiin, toiset taas toisenlaisiin. Puku- ja vaateasioissakin tarvittiin erilaisia räätäleitä, vaattureita ja ompelijoita. Sellaisia oli Siirlahden alueellakin useita. Lähin ompelija oli kotonani asunut isäni sisar Maria Pelkonen, myöhemmin Korhonen. Lapsuuteni varhaisiin muistohin kuuluu monen naisihmisen käynti tädin luona vaatekankaineen mittoja antamassa kulloistakin tarvetta varten aina siihen asti, kun täti solmi v. 1929 avioliiton Paavo Korhosen kanssa ja muutti talon emännäksi Myllypellolle. Käsittääkseni tästä tädin toiminnasta sai sitten koko talomme uuden kutsumanimen, Ompeljalaiset.

 

Ei silloin eikä myöhemminkään monia ihmisiä tunnettu heidän varsinaisilla sukunimillään, ei taidettu aina edes niitä tietääkään, vaan itse kullekin talolle oli vakiintunut oma kutsumanimensä. Meidän ja vieressä asuneen isän veljen Matin nimitykseksi tuli Ompelja-Taavetti ja Ompelja-Matti, ei Pelkonen. Kutsumanimet olisi nekin syytä kerätä talteen, sillä eivät vieläkään monet vanhemman polven ihmiset tiedä, kenestä on kyse, jos eivät tiedä, millä nimellä heidät on Räisälässä ja Siirlahdessa tunnettu. Hyvän esimerkin siitä tarjoaa oma kouluunmenoni. Kun opettaja kysyi minulta, ujolta maalaispojalta, mikä minun nimeni on, niin ennen kuin ehdin ja osasin vastata mitään, Post-Simon Selma (Kaasalainen) ehti sanomaan, että se on Pentti Ompeljalainen! Toiset rupesivat nauramaan ja sanoivat, ettei se ole sen oikea nimi, se on Pelkonen. Muita tällaisia kutsumanimiä olivat esimerkiksi Armas, Eemeli, Jussi ja Vilho Kuisman Repolan veljekset, Simo Matikan Pärttylin Simo, Antti ja Juho Skytän Pekarlaiset, myöhempi nimi olikin Pekarila, Alina Lallukan Salon Alina, Matti Kiurun ja Pekka Röksän Teppanan Matti ja Pekko. Jos keitä kutsuttiin varsinaisella sukunimellä, se oli yleensä merkki siitä, että he olivat tulleet paikkakunnalle vasta myöhemmin. Sellaisiakin nimityksiä tunnettiin: Illi, Rissanen, Ruippo jne.

Muita ompelijoita tätini lisäksi olivat Siirlahdessa mm. Anna Pelkonen (Reinon sisar), Hilda

Virolainen (entinen Jääskeläinen, tyttöjen käsitöiden opettaja koulussa, myöhemmin kai

Mäkinen), Poikonen Juoksemajärveltä, Kerttu Kuisma (Repolan Kerttu, Juhon tytär) jne. Meillä oma äiti oli sen verran kätevä käsistään, että hän meille lapsilleenkin vaatekappaleet teki, milteipä kaikki. Kun ensi kertaa kouluunkin lähdin, niin menin sinne äidin tekemissä vaatteissa, "luukkupöksyt" jalassa, ilmeisesti paljain jaloin.

 

Suutari oli myös tuiki tarpeellinen jossain vaiheessa joka taloudessa. Siirlahden suutareita

olivat Matti Suutari (Harju-Ollin Matti) ja Jussi Hämäläinen. Koulupiirin ulkopuolisiakin taitoineen toki tarvittiin, esimerkiksi kirkolle johtavan tien varressa elelevää Pekka Virolaista ja Jussi Luukkaista (Niilon veli), joka asui Lopperin lähellä. Minun kodissani oli taas se ilo ja onni, että äitini isä, Kivikon Pekko (Patrakka) Unnunkoskelta, haettiin aina talvikausina tarpeen vaatiessa meille kenkiä tekemään. Sehän oli etenkin meille lapsille hauskaa, kun ukki pitkine valkoisine joulupukin partoineen tuli meille tekemään uusia jalkineita. Siinä ukin suutarin rahin vieressa sain minäkin opetella tekemään pikilankaa hänelle ja laittamaan siihen harjasta päähän. Jalkineitahan ei siihen aikaan juuri kaupoista ostettu, liekö edes aina kaupan ollutkaan. Toisaalta jokseenkin joka talossa isännän taitoihin täytyi myös kuulua pienten korjausten ja paikkausten tekeminen jalkineisiin, ei uusia kenkiä joka hätään ja joka vuosi kannattanut teettää, vaikka nahat yleensä saatiinkin ja teetettiin omien eläinten vuodista. Kesäisin tavallisesti kuljettiinkin paljain jaloin niin hyvin pellolla kuin koulussakin.

 

Puusepät nikkaroivat talot, tarvittavat huonekalut, ajokalut, sukset, reet, kärrynpyörät yms.

joko omissa kodeissaan tai kiertelivät taloissa tekemässä. Oma setäni Heikki Pelkonen, Ompelja-Heikki, kävi tekemässä taloissa puutöinä milloin mitäkin tarpeellista. Oma isäni, Taavetti Pelkonen, Ompelja-Taavetti, taas teki kotona omiksi ja muiden tarpeiksi puuesineitä huonekaluista rekiin ja ruumisarkkuihin saakka. Luulen, että aika moni lähiseudun vainajista sai viimeisen leposijansa isän tekemässä arkussa ja haudalleen hänen tekemänsä puisen ristin. (Muuten Räisälässä käytettiin myös sellaista puuristin mallia, jossa oli kaksi poikkipuuta, ylempi oli lyhyempi. Tätä ristin mallia nimitettiin patriarkan, piispan tai Lothringenin ristiksi. En ole sitä nähnyt juuri monestikaan käytettävän muualla.) Puutöitä tekivät myös mm. Juho Matikka (Pärttylin Jussi), Heikki Kykkänen ja Lauri Kärkkäinen, joka asui ennen Juho Teperin paikalla ja muutti sitten Kaukolaan. Rakennusmiehinä ja kirvesmiehinä toimivat myös Repolan veljekset, Jussi ja Simo Kuisma. Kotitarpeiksi teki miltei joka talon isäntä aina kulloinkin tarpeellista puutyötä, kun ei likikään kaikkea kaupoista ostettu, ei ollut rahaa ostoon eikä tainnut monia tavaroita kaupoissa ollakaan, oli oltava omatoimisia.

 

Seppä takoi ja teroitti viikatteet ja sirpit, teki muut tarpeelliset esineet raudasta ja kengitti maataloudessa välttämättömät hevoset. Siirlahdessa oli Pekka Soikkeli (Soikkelin seppä, Seppä-Pekko) pajoineen käytettävissä aina tarpeen vaatiessa. Häneltä luontui viikatteen kallitseminen ja sirpin piikkaaminen, vieläpä hänen taitoihinsa kuului veren seisauttamisenkin taito, joka sittemmin jäi, kun Pekosta tuli uskovainen. Hyvältä sepältä vaadittiin myös hevosen kengittämisen taito, jota ei ollut suinkaan kaikilla sepilläkään. Siinähän piti osata vuolla hevosen kavio yhtä hyvin sekä oikealla että vasemmalla kädellä. Oma isänikin joskus kengitti mustan Pirkko-tammamme, mutta valitteli sitä, ettei hän osaa vuolla kavioita vasemmallaan niin hyvin kuin Seppä-Pekko. Kaikkien kengittäjien "sivut"

eivät aina tahtoneet kestää kovaa rasitusta, johon painavan hevosen jalan kannatteleminen kengitettäessä työn tekijän asetti, sitä Seppä-Pekkokin tahtoi monesti valitella. Koulupiirin ulkopuolisista sepistä käytettiin mm. Killatsulta Koposia ja Timoskasta Juho Rissasta, Siirlahden Antti Rissasen veljeä. Rissasen Jussi teki mm. Matti Virolaiselle (Sunin Matille) viikatteesta sapelin, jonka sanotaan nykyisin olevan Mannerheimmuseossa

vapaussodan muistona. Kotitarvetta varten pienempiin sepän töihin oli monissa taloissa joitakin pajavälineitä omaan käyttöön. Sellaisia oli esimerkiksi Pekarissa, Illillä, Heikki Jääskeläisellä ja Kuisman (Repolan) veljeksillä.

 

Valaisimina olivat öljylamput ja lyhdyt tavallisia, vanhempina aikoina päreet ja niitä myöhemmin vielä kynttilät. "Pärrie pitäjä ja verko soutaja ei uo millokaa kiitosta saant", sanottiin, niin epäkiitollisia tehtävät olivat. Ennen talvisotaa ennätettin jo vetää sähkölinjoja, mutta välirauhan jälkeen kotiin palattuamme olivat venäläiset vieneet langat ja tolpatkin monin paikoin omiin tarpeisiinsa.

Kulkuneuvoina olivat jalkaisin kulku, talvella sukset, pidemmillä matkoilla ja kuormien kanssa hevonen. Polkupyöriä alkoi tulla yhteen ja toiseen taloon, mutta ei vielä likikään kaikkiin. Henkilöautoja ei silloin vielä Siirlahdessa ollut, eikä monen talon pihalla ollut sellaista nähty. Linja-autoliikennettä oltiin parhaillaan aloittelemassa Siirlahteenkin asti Käkisalmen ja Räisälän kirkon suunnilta, mutta se ehti vain muutamiin vuoroihin, kun tuli sota ja tulivat erilaiset reitit. Käkisalmesta Räisälän kirkon kautta Viipuriin kyllä "Ruposen ruskeat" jo kulkivat ja tarjosivat kyytejään tarvitseville, Räisälästä kuitenkin tarve suuntautui etupäässä lähempään Käkisalmen suuntaan. Muutaman kerran ehti Eelis Kaasalainen ajaa linja-autolla Siirlahdesta Sairalan kautta Viipuriin, ennen kuin sota tuli.

Postia kuljetti jalkaisin Simo Kaasalainen (Post-Simo) kolme kertaa viikossa Siirlahden

perukoilta kirkolle ja takaisin nahkaisessa laukussa selässään. Tuli siinä Simolle reipasta kuntoilulenkkiä, kun matkaa edes takaisin kertyi kai likemmä kolmekymmentä kilometriä.

Käkisalmen Sanomat, muistaakseni kolme kertaa viikossa, ja Räisälän Sanomat, kerran viikossa, toivat tietoja maailman tapahtumista ja oman pitäjän ajankohtaisista asioista.

 

Radioita ei silloin vielä ollut kuin joissakin taloissa. Mekin kävimme Repolan Jussilla kuuntelemassa kirkonmenot ja Los Angelesin sekä Berliinin olympialaiset v. 1932 ja v. 1936. Murhe oli mielessä, kun Paavo Nurmi ei päässyt "Losin" maratonille juoksemaan, mutta Lauri Lehtinen voitti kuitenkin 30 sentillä Amerikan Hillin 5000 metrillä. "Ruotsin Edberg Paavo Nurmen juoksemasta esti, mutta silti poikamme nää Losin kisat kesti", riimitteli Käkisalmen Sanomain viisunikkari. Ja voittihan Höckert 5.000 metriä ja Isohollo 3.000 metrin estejuoksun Berliinissä, jossa tuli 10.000 metrillä Suomeen kolmoisvoitto Salmisen voittaessa. Jännää oli.

Muita taloja, joissa tiettävästi jo ehti "patteriradio" olla, kun ei vielä sähköjä saatu, olivat Pekka Röksä (Teppanan Pekko), Matikka (Pärttyli), Illi, Pekarila, Armas ja Toivo Kuisma jne.

 

Kauppiaat saivat varhaisempina vuosisatoina harjoittaa ammattiaan vain kaupungeissa. Vasta vuodesta 1859 lähtien annettiin oikeus perustaa sekatavarakauppoja myös maaseudulle läänin kuvernöörin eli maaherran luvalla. Räisälän ensimmäisen sekatavara- ja viinakaupan (!) sai avata Aleksander Kannin Unnunkosken tien varteen omistamalleen Sutken hovin tilalle heti joskus vuoden 1860 jälkeen. Tämän jälkeen Antti Puolakka avasiliikkeen v. 1871 Lohikallioon sekä Pekka Paavilainen Petter Puhakan kanssa v. 1877 Kirkonkylään.

Järjestyksessä neljäntenä avasi v. 1878 Juho Lallukka (1852-1913) ensimmäisen oman kauppansa ja ensimmäisen kaupan Siirlahteen, Jääskeläisen talon riiheen. Lallukan vaimo Maria (k. 1922) oli Jääskeläisen tyttäriä ja Tuomas Jääskeläisen sisar. Avioliiton Juho Lallukan, myöhemmän kauppaneuvoksen ja suurlahjoittajan, kanssa hän solmi juuri v. 1878, jolloin he ensimmäisen kauppansakin avasivat. Juho oli ennättänyt saada jo tätä ennen kokemusta kauppiaan ammatista yhdeksän vuoden aikana (1869-78) toimiessaan silloin Käkisalmessa kauppias Kanninin apulaisena ja puotipoikana. Jääskeläisen kestikievaritalon riihessä Lallukka piti kauppaa Mariansa kanssa kaksi vuotta (1878-80), minkä jälkeen he siirtyivät itsenäisiksi kauppiaiksi Käkisalmeen. Sieltä he jatkoivat v. 1890 edelleen Viipuriin tukkukauppiaiksi ja kuuluivat ensimmäisiin suomenkielisiin tukkukauppiaihin maassamme. Heidän elämäntyönsä pysyvänä muistomerkkinä on tänäkin päivänä Lallukan taiteiljakoti Helsingissä Apollonkatu 13:ssa. Siirlahden seuraavan sekatavarakaupan perusti

jo Lallukan aikana Heikki Suutari v. 1879 appensa Juhana Jääskeläisen taloon Lamminautioon, mutta hän joutui lopettamaan liiketoimintansa jo vuoden kuluttua kannattamattomana.

 

Tämän jälkeen kului 45 vuotta, ennen kuin Toivo Kuisma perusti v. 1925 Siirlahteen kaupan (Toivon kauppa). Kauppiaan ammatin lisäksi Toivo viljeli myös maatilaansa sekä osallistui nuorisotyöhön ja kristilliseen toimintaan. Hänen kauppansa toimi aina sotiimme saakka. Neljän vuoden kuluttua Toivon kaupan alkamisesta perusti v. 1929 Toivon serkku Armas Kuisma Siirlahteen toisen kaupan (Armaan kauppa). Hän rakensi oman liiketalon parin vuoden kuluttua v. 1931. Apulaisekseen Armas sai vähän ajan kuluttua Myllypellolta Lempi Nuijan, josta tuli sittemmin hänen elämänkumppaninsa ja vaimonsa. Armas oli myös innokas hevosmies, kuten jo aiemmin mainittiin.

Toivon ja Armaan kaupat toimivat aina vuoteen 1944 evakkoon lähtöön asti. (Molemmat

kaupparakennukset ovat edelleen entisillä paikoillaan, Armaan kauppa paikallisten venäläisten asuttamana ja ränsistyneenä, mutta Toivon kauppa kunnostettuna ilmeisesti kaupunkilaisten kesäasunnoksi).

Kiinteiden kauppojen lisäksi paikkakunnalla kulki etenkin talvikausina kierteleviä laukkukauppiaita pientavaroineen sekä tietysti Kyyrölän saviruukku- ja kukkopillikauppiaita ja eläinten ostajia (parissikat, parisniekat). Illin lähellä asuneet Matti ja Kaisa Eloranta (s. Ihalainen), Nappi-Matti ja Nappi-Kaisa, olivat kierteleviä laukkukauppiaita. Lisäksi kirkonkylän matkoilla käydessä asioitiin sikäläisissä liikkeissä. Kaupunkimatkat suuntautuivat enimmäkseen Käkisalmeen ja sinnekin useimmiten markkinoiden aikaan, joskus harvemmin Viipuriin, myymään maalaistuotteita ja tekemään ostoksia. Siellä voi myydä tai ostaa hevosen, nähdä Helppo-Heikin, tavata valokuvaajan ja kokea monia markkinaihmeitä.

Puhelimia ei Siirlahdessa tainnut olla juuri muualla kuin Armaan ja Toivon kaupoissa sekä

joidenkin muistaman mukaan myös Jääskeläisessä. Muuten tiedotus hoidettiin kirjeitse ja uutiset saatiin sanomalehdistä ja radioiden välityksellä sekä kirkollisista kuulutuksista. Naapurit kertoivat toisilleen kuulemiaan tietoja, ja naapureissa vierailut olivatkin hyvin tavallisia, ei niihin mitään erityistä kutsua tarvittu. Jos rupesi kulumaan pidempiä aikoja ja viikkoja, ettei naapuri käynyt tai naapurissa käyty, niin oli jo syytä epäillä, että mikäs nyt on tullut ystävien välille, kun ei ole näkynyt. Ei käynteihin mitään nimenomaista syytä tarvittu, oli vain mukava tavata ja rupatella. Miten sanottiinkaan: "Oikei tul suu hyvä makuseks, ko sai siu kanssais haastaa."

 

Kansanopetus ja sivistysriennot olivat ennen kansakoululaitoksen perustamista suurimmaksi osaksi kirkon johtamia tehtäviä. Kirkko ja seurakunta järjestivät silloin sunnuntai- ja kiertokouluja, pitivät rippikoulua ja järjestivät kylänlukusia eli kinkereitä, joissa oli hyvä tilaisuus sekä antaa että tarkistaa kristinopin tietoja ja lukutaitoa. Erityisesti rippikouluun pyrkiville kylänluvut olivat jännittäviä paikkoja. Jos lukutaitoa ei ollut, ei päässyt naimisiin, kun ei saanut kuulutuksia avioliittoon. Niinkin myöhään kuin 1920- ja 1930-luvulla pidettiin vielä Siirlahdessakin kiertokouluja, aina muutama viikko samassa paikassa, minkä jälkeen siirryttiin toiseen taloon koulua pitämään. Minäkin kävin kahtena

talvena kiertokoulua, jota piti oma tätini, äitini sisar Laura Patrakka, myöhemmin Lätti, Unnunkoskelta. Toisena vuotena olimme Antti Huppusella (Ollan Antilla), toisen vuoden taloa en enää muista. Leveälahden puolella kiertokoulua pidettiin joinakin vuosina ainakin Pekka Röksällä (Teppanan Pekolla) ja Pekarilan naapurissa Huppusella.

Ensimmäinen kansakoulu Räisälään perustettiin Kirkonkylään v. 1872 sekä seuraavat Unnunkoskelle, Särkisaloon ja Tiuriin v. 1890. Viidentena järjestyksessä koulu aloitti toimintansa v. 1904 Siirlahdessa. Se toimi ensin Pärttylissä Juho ja Matti Matikan talossa kolme vuotta, kunnes oma, vieläkin pystyssä oleva koulutalo valmistui v. 1907. Koululle tuli siis v. 1997 täyteen 90 vuotta. Siirlahden koulun ensimmäisenä opettajana toimi vuosina 1904-06 Heikki Hokkanen, Lammasmäen Suiniemeltä kotoisin ollut koulunkäymätön puuseppä, sittemmin kiertokoulun opettaja, joka toimi useissa koulupiireissä ensimmäisenä opettajana ja joka tunnettiin myös musiikkimiehenä. Hänen jälkeensä Siirlahteen tuli opettajaksi "meijä opettaja" Anton Perttula, joka teki koulupiirissä pitkän ja ansiokkaan päivätyön vuosina 1906-40 ja 1942-44. Hän piti myös v. 1929 aloitettua 4-viikkoista pienten koulua kesäisin silloisena alakouluna, kunnes alakoulukin muuttui v. 1935 yläkoulun tavoin 36-viikkoiseksi. Tällöin alakoulun opettajaksi tuli Elna Kuronen. Hän toimi Siirlahdessa alakoulun opettajana vv. 1935-40 ja 1942-44.

Kirjasto aloitti Siirlahdessa toimintansa v. 1908 eli viidentenä Räisälän koulupiireistä. Räisälän ensimmäinen kirjasto perustettiin Kirkonkylään jo v. 1861, ja se kuului koko Viipurin läänin vanhimpiin. Kirjastot toimivat tavallisesti kussakin piirissä koululla, josta kyläläiset saivat käydä kirjoja lainaamassa. Opettajathan toimintaa tavallisesti hoitivat.

 

Räisälän Nuorisoseura perustettiin v. 1895 Kirkonkylään. Tuomas Jääskeläinen oli sitä perustamassa. Unnunkosken opettaja A.J.Salo oli seuran ensimmäisenä puheenjohtajana ja Tuomas Jääskeläinen varapuheenjohtajana. Siirlahteen perustettiin kesällä v. 1915 oma nuorisoseura. Seuraa olivat perustamassa Tuomas ja Juho Jääskeläinen, Antti Kiuru, Antti Javanainen, Toivo Kuisma ym. Jääskeläisen talossa työnjohtajana toiminut Viljo Heikka avasi kokouksen. Hänet valittiin sen puheenjohtajaksi ja Toivo Kuisma sihteeriksi.

Näin päätettiin perustaa kylään nuorisoseura "Valon-Soihtu". Seuran puheenjohtajaksi valittiin

Viljo Heikka, varapuheenjohtajaksi Eemeli Kuisma, sihteeriksi Toivo Kuisma, rahastonhoitajaksi Antti Javanainen sekä muiksi jäseniksi johtokuntaan Tuomas Jääskeläinen ja opettaja Anton Perttula. Näytelmäharrastustakin oli, ja ensimmäisenä näytelmänä esitettiin Kiven Kihlaus.

 

Kuorolaulun alkamista Räisälässä ei ole pystytty tarkoin selvittamään. Lukkarin virkaa vuosina 1861-90 hoitaneen Johan Viskarin ja kirkkoherrana vuosina 1866-96 toimineen sotarovasti Johan Fredrik Grönlundin aikana sanotaan soitannollisten harrastusten elpyneen ja kirkossa pidetyn lauluharjoituksia. Jonkin tiedon mukaan pidetään mahdollisena, että koulumestari Antti Reponen on kenties ollut kuorolaulun alkuunpanijana Räisälässä, kun hän on toiminut välillä lukkarin sijaisena ja harjoittanut v. 1863 kuoronsa laulamaan neliäänisesti kirkossa. Lukkarina on vuosina 1890-1911 toiminut Sikstus Akseli Engvist, myöhemmin Ensilä. Hänen vaimonsa on ollut Heikki Klemetin (1876-1953) äiti, Eva Lovisa (os. Wettberg), joka ensimmäisen kanttorimiehensä kuoltua on solminut toisen avioliiton toisen kanttorin, Enqvistin, kanssa. Opiskeluaikoinaan Heikki Klemetti on viettänyt kesänsä äitinsä luona Räisälässä. Hän on kertonut, kuinka esimerkiksi kesällä v. 1894 leikkuutalkoissa väki on keskeyttänyt työnsä ja ruvennut yksistä tuumin laulamaan kansanlauluja ja kuinka vuosina 1890-96 Kirkonkylän koulun opettajana toiminut Leonard Söderström on jo silloin johtanut mieskuoroa. Klemetin sanotaan säveltäneen laulunsa "Jerusalem, Jerusalem, kaupunki ylhäinen" äitinsä hautajaisiin Räisälässä.

Siirlahden koulupiirissä johti sekakuoroa opettaja Anton Perttula, joka oli monissa muissakin yhteisissä sivistysriennoissa mukana, kuten olemme huomanneet.

Suojeluskunta perustettiin Räisälään v. 1917. Anton Perttula kuului kauan sen esikuntaan.

Siirlahteen perustettiin myös oma suojeluskunnan osasto. Kirkonkylään saatiin v. 1933 oma suojeluskuntatalo, "Vartiosuoja". Samana vuonna Räisälän suojeluskunta sai myös oman lipun.

Siirlahteen ruvettiin v. 1938 puuhaamaan Valde Näsin piirustusten mukaista omaa taloa

suojeluskunnalle. Sen rakennustöiden loppuun saattamisessa olivat apuna myös YH:hon jo kutsutut Ilmajoen reserviläiset v. 1939.

 

Suojeluskuntatoimintaan liittyi koko ajan hyvin läheisesti Lotta Svärd - sekä poika- ja tyttötyö. Lotta Svärd -yhdistyksen paikallisosasto perustettiin Räisälään v. 1922. Lottien, poikien ja tyttöjen osastoja oli useimmilla kylillä, ja ainakin poikaosaston muistan toimineen myös Siirlahdessa. Myös Lotta Svärd -osasto toimi Siirlahdessa ainakin v:n 1934-35 tienoilta alkaen, mahdollisesti jo aiemminkin, puheenjohtajanaan Irja Jääskeläinen, Tuomaan tyttäriä hänkin.

 

Uskonnollisessa toiminnassa järjesti seurakunta hartaustilaisuuksia, maakirkkoja jne. Tauno Kesonen kävi pitämässä poikakerhoja. Toivo Kuisma, Juho Menna ja Antti Patjas ainakin pitivät pyhäkoulua, mutta heidän lisäkseen oli varmaan muitakin pyhäkoulun opettajia, joiden kaikkien nimet eivät ole meille saakka säilyneet. Nuorten Miesten Kristillisen yhdistyksen, samoin kuin Nuorten Naisten Kristillisen yhdistyksenkin toiminta lienee jonkin verran ulottunut myös Siirlahteen. Talviset kirkkomatkat hevosreessä ajaen, etenkin kauniissa joulukirkossa käynnit, taisivat jäädä monien lasten sekä vanhempienkin mieliin. Monesti kotimatkalla saatettiin vielä ajaa kilpaa ja katsoa, kenen hevonen oli paras juoksemaan.

Kirkollisista herätysliikkeistä lienee vanhoillislestadiolaisuus ollut eniten edustettuna Siirlahden koulupiirin alueella. Seurapaikkoina olivat tavallisesti kodit, ja yleensä talvikausina saatiin "lähetysmiehiä" puhujiksi seuroihin, joissa kävivät joskus myös seurakunnan papit. Vanhoillislestadiolaisia lienee koulupiirin alueella ollut joitakin kymmeniä. Omassa kodissani tiedän pidetyn seuroja ainakin 1870-1880 -lukujen tienoilta asti. Joskus harvoin kun seuroja saatiin, useinkin vain kerran vuodessa, niin ne saattoivat kestää useitakin päiviä. Muulloin kokoonnutiin keskustelemaan "tiestä ja matkasta" ja laulamaan Siionin lauluja.

Luterilaiseen kirkkoon kuulumattomista liikkeistä olivat tietääkseni ainakin helluntailaiset

edustettuina, ja Matti Suutari eli Harju-Ollin Matti kuului tämän liikkeen kannattajiin.

 

Monia muistikuvia nousee mieleen Siirlahden aikoja ajatellessa. Kouluun mentiin tavallisesti äidin laittamat voileivät ja limonadipullossa maitoa eväinä, kun silloin ei vielä kouluruokailua ollut keittoloineen järjestetty, ne tulivat vasta myöhäisemmässä vaiheessa. Kouluun aamulla mennessä kuului usein jo vasaran kalke Seppä-Pekon pajasta, joskus kovaääninen komentokin hevosta kengitettäessä. Monesti koulumatkaan liittyi myös käynti joko Toivon kaupassa tai Armaan kaupassa tarpeellisia tavaroita ostamassa. Aina joskus saattoi kauppias pistää pienen asiakkaansa käteen jonkin namusen mielen hyvikkeeksi. Jos sattui olemaan postin kulkupäiva, niin piti silloin pistäytyä vielä ennen kotiin paluuta hakemassa posti Lehtisen Jussilta. Monia mielenkiintoisia tapahtumia sattui, monia persoonallisuuksia eli ja töitään toimitti Siirlahden koulupiirinkin alueella, niistä meillä useilla on omakohtaisiakin muistoja. Siellä olivat Leppä-Liisa (Henttinen) ja Anni Meronen hieromassa ja kuppaamassa pois pahaa verta, samoin kuin Salon mummokin. Oli Patjaan Tommon Viipurin markkinareissu, oli Kykkäsen Hesekiel ja Einari "hamarakalojaan" kauppaamassa, Heikki Kykkänen heiniä keräämässä, oli Ruipon Simo sekä Porkin pojat ja sitten vielä kuuluna voimamiehenä Gröhnin Tommo jne. Sipiläisen Arvi kierteli Kirkonkylään johtavan tien varrelta myös Siirlahden taloissa lihakarjaa ostelemassa. Kun sitten talvisodan aikana piti karjojen kanssa lähteä tuntemattomia kohtaloita kohti, niin saattoi Revon Pekko huutaa:"Tule nyt, Arvi, ostamaa karjaa, nyt saat halval!"

Vaikea ja raskas oli evakon matka, mutta ei vieraan veräjillekään tehnyt ihmisten mieli jäämään. Mieli oli se, että "jos postmerki kokone pala Suomie on viel tähtien, niin sinne myö männää".

Monet meille tutut henkilöt keskuudessamme elämäntyönsä tekivät, aikansa uurastivat, elivät ja toimivat, kotiansa rakensivat, sarkansa päähän kyntivät ja olivat yhteiselle isänmaallemme ja tuleville sukupolville parempaa huomista luomassa. Monet kylämme pojista ja koulutovereistamme joutuivat sodissa vuosina 1939-45 antamaan kalleimman

uhrinsa rakkaan isänmaamme vapauden puolesta, henkensä, oman ainutkertaisen elämänsä. Monia heistä kätkimme kotikirkkomaan sankarihaudan multiin, samaan tuttuun kirkkomaahan, johon niin monet esi-isistämme ja äideistämmekin olimme saaneet saattaa. Kaipauksella muistamme rakasta synnyinseutuamme, kaikkia sinne jääneitä läheisiämme, niin kuin kaunista kotikyläämmekin menetetyssä Karjalassa.